Translate

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Malesian matkailua osa 2: Paratiisi nimeltä Tioman

Viimeksi kerroin kauhutarinoita Malesiasta, mutta nyt seuraa kivempi osuus matkastamme. Pääsimme pois Mersing -nimisestä helvetistä (öö, pitäisikö sanoa pelastus-) lautalla, ja pääsimme onnellisesti suoraan paratiisiin. Se fiilis, kun roskakasasta pääsee seuraaviin maisemiin:



Oli jotenkin uskomattoman ihanaa nähdä tämä saari. Lautalla oli lisäksemme vain pari muuta hassua turistia. Olihan kuitenkin sadekausi (kuten kuvista näkyy, kjehkjeh)... Saimme omia käytännössä koko saaren itsellemme. Meillä oli vihdoinkin tuuria matkassa. :) Jee! 

Meitä tuli "satamaan" vastaan kärryllisellä mopolla joku jäbä, joka vei meidän laukkumme. Äähä! Siis perille resorttimme respaan (vaikka ehdin semisti malesialaisepäluuloisena jo heittää hyvästit laukulleni...), josta saimme avaimet omaan cabinettiimme. Mökki oli ihan söpö, ja se maksoi muistaakseni 7 euroa yöltä + hintaan kuului myös buffet-aamiainen. Eikä meidän tarvinut maksaa extraa missatulta yöltä. It was very jees, vaikka mökissä kipittikin jonossa pikkuisia muurahaisia seinällä ja pari muuta isompaakin öttiäistä tapasimme kylppärissä yön pikkutunteina. Ei kuitenkaan vaan voi valittaa! Kattokaa ny tuota paikkaa oikeesti. Muistelen kaikkea lämmöllä. Olin jo sitäpaitsi unohtanut ne ötökät. 

Paya Beach resort, voin suositella! Mutta en suosittele resortin ravintolaa... :D Hirveämpää ruokaa saa hakea.



Tutkimme ja kartoitimme ensimmäisenä päivänä saarta ja täytyy kyllä myöntää, että tuo on yksi ihanimmista rannoista, joita olen päässyt elämässäni todistamaan. Ehdittiin ottaa vähän vielä aurinkoakin, ennen kuin aurinko alkoi laskea, ja vuorovesi nousta.




Ne pari muuta hassua turistia, jotka nähtiin saarella
Mökkikylä
Päätimme seuraavana päivänä lähteä tutkimusmatkalle saaren "toiselle puolelle", koska "oma" ranta oli jo nähty. Koska Tiomanilla ei ollut varsinaisia teitä, eikä low seasonin aikaan vesitakseja (tai yhtään mitään muitakaan turistipalveluita erästä burgerkioskia lukuunottamatta), niin päätimme tallustella seuraavaan "kylään" jalkaisin viidakkopolun läpi. Paikallisten mukaan kyseessä oli noin tunnin kävelymatka. Välillä maasto tuotti hieman päänvaivaa, sillä olin liikenteessä flipflop-varvassandaaleissa. Välillä polku oli jyrkkä ja piti hypellä kiveltä toiselle, mutta välillä polulle oli rakennettu siltaa ja veistetty kiviportaita. 



Maisemat olivat ihania, kun palmujen ja kasvillisuuden välistä välillä pilkotti merta.













Polulla oli välillä monenlaisia esteitä... Yksi esteistä oli n. puolitoistametrinen jättilisko, joka paistatteli päivää polulla. Se oli aika kuumottavan näköinen otus. Onneksi se tajusi kipittää alta pois, eikä jäänyt siihen tien tukkeeksi.




Löydätkö kuvan viidakosta yhden apinan?
Toinen kylä

Ongelmia paratiisissa
Sammakkokasvi! SÖPÖ



Saarella oli muuten paljon kissoja. Yksi niistä oli maailman rumin kissa, jota olen koskaan nähnyt. Se vietti aikaansa Paya Beach Resortin ravintolassa, ja hinkkasi kirpunsyömää riutunutta ruumistaan raflan tuolien pehmusteisiin tai varomattomien ihmisolentojen jalkoja vasten, mikäli niitä ei nostanut pois sen ulottuvilta. Pelottavia tollaset kirpunsyömät reppanat. Iu ja iu.

Kuvan catwoman ei liity tekstiin.
Tioman on ihana paikka. Menkää kaikki sinne.

torstai 10. huhtikuuta 2014

Malesian matkailua osa 1: Masentava Mersing

Kuten jo aikaisemmin mainitsin, niin Joonaksella oli vastuu meidän Malesian majoituksesta, ja Jontsa olikin jo varannut meille edullisen, kivanoloisen mökin Tiomanin paratiisisaarelta. Hyvähyvä. Suunta Singaporen pikavisiitin jälkeen oli siis kohti Malesiaa. Majoituksen lisäksi emme olleet suunnitelleet asioita sen kummemmin etukäteen, joten selvittelimme Singaporessa ystävällisen Travellers Inn:in henkilökunnan kanssa, kuinka pääsisimme tuolle upealle saarelle. Itse en edes tiennyt etukäteen, missä saari on, en tiennyt Malesian valuuttaa, enkä ylipäätään yhtään mitään koko maasta, ja Tiomanin saaren nimikin unohtui kerran jos toisenkin, ja se vääntäytyi usein Timotei-saareksi. Tämä kuvastakoon ennakkovalmistautumistamme. Netistä löytyi äärimmäisen huonosti tietoa yhtään mistään. Emme esimerkiksi tienneet, koska viimeinen lautta Tiomanille lähtisi, mutta hostellimme omistajamies epäili viimeisen lautan kulkevan joskus iltapäivällä. 

Menimme bussilla hostellimme edestä bussiasemalle, josta otimme Malesian rajalle vievän bussin. Matka kesti muistaakseni noin tunnin, ja päädyimme Woodlands Checkpointiin, missä hyppäsimme ulos busseista ja kuljimme piiiiitkän jonotuksen jälkeen passintarkastuksen läpi. Sitten oltiin ihan pihalla. Ulkona bussilaituri oli täpötäynnä ihmisiä, jotka tuntuivat seisovan epämääräisissä, kymmenien metrien pituisissa jonoissa. Meillä ei ollut mitään hajua, mihin meidän piti mennä, joten haahuilussa kului aika reippaasi aikaa. Jonotettiin varmaan ainakin tunti jonossa, jonka päämääränä oli päästä takaisin saman firman bussiin, jolla olimme rajalle tulleet. Tämän lisäksi laiturilta kulki useiden muiden firmojen busseja, joihin kaikkiin oli omat, epämääräiset jonot. Todella huonosti organisoitua hommaa.

Lopulta pääsimme änkeämään bussiin, joka vei meidät Malesian puolelle, jossa sama rumba toistui uudelleen: ulos bussista, passitarkastukset, loputtomat ihmisjonot ja epämääräistä ja huonosti organisoitua toimintaa. Tässä tilanteessa kaikesta stressaavinta oli epävarmuus siitä, kuinka pääsisimme Mersingiin, josta lauttamme oli määrä lähteä, ja ennenkaikkea aikataulut, joita emme edes tienneet. Ihan järkyttävän stressaava yhtälö. Tullin seinillä kiellettiin tuomasta mangoja Malesiaan. Myös durian -hedelmän syönti oli kiellettyä.

Sitten, kun olimme päässeet läpi tarkastuksista, lähdimme selvittämään, mistä lähtisi bussi Mersingiin. Löysimme yhden Tourist Informationin, mutta se oli suljettu. Hienoa. Missään ei ollut aiheeseen liittyvää opastusta, eikä kukaan työntekijä, jolta asiasta kysyimme, osannut vastata. Vaihdoimme Malesian valuuttaa, ringgittejä, ja haahuilimme epätoivoisina ympäriinsä. Eräs ystävällinen malesialasmies huomasi meidän olevan vähän hukassa, ja kysyi mihin olemme menossa. Hän kertoi meille, etteivät Mersingiin lähtevät bussit lähde täältä, vaan bussiasemalta, jonne täytyy ottaa ensin toinen bussi. Voitte kuvitella, miltä tämä informaatio tuntui siinä vaiheessa. Keksin kysyä mieheltä, että onko hänellä mitään tietoa, koska viimeinen lautta lähtisi Tiomanille. Hänen mukaansa viimeinen lautta lähtisi puoli viideltä. Kysyin sitten mieheltä, kuinka kauan matka Mersingiin kestää bussilla. Vastaus oli, että kolme tuntia. Kello oli silloin kaksi iltapäivällä. Mietin jo, että peli on menetetty, kunnes mies ehdotti, että ottaisimme Mersingiin taksin. Taksilla ehtisimme lauttaan ajoissa.

Mies lähti viemään meitä taksille sepostaen taksin hinnoista, kunnes meille selvisi, että hän itse aikoi toimia taksikuskinamme. Auto oli parkkihallissa kököttävä valkoinen henkilöauto. Tässä vaiheessa koko Malesiaan tulo tuntui huonoimmalta idealta ikinä, mutta jotenkin se aikaa vastaan taistelu tuntui silloin ainoalta oikealta missiolta. Meidän oli pakko ehtiä Tiomanille vievään lauttaan, olihan buukkauksetkin jo tehty, eikä meille jäänyt hirveästi vaihtoehtoja. Jälkikäteen ajateltuna hommassa ei ollut järjen hiventäkään. 

Pakkasimme tavarat autoon, ja kun mies käynnisti autoa, se autonromu huusi kuin hullu. Noustiin ulos autosta, koska se kuulosti siltä, että se räjähtäisi hetkellä millä hyvänsä. Tuollaisella romulla emme lähtisi minnekään, vaan menisimme etsimään oikean taksin... Mutta ei meillä ollut hajuakaan, mistä saisimme taksin, ja ehtisimmekö etsinnän jälkeen enää siihen kirottuun lauttaan. Kuski kävi nopeasti auton läpi, ja totesi melun johtuvan rikkinäisestä ilmastoinnista. Ilmastointi laitettiin kiinni, ja melu lakkasi. Hän lupasi järjestää meille uuden auton, ja lähdimme sitten kuitenkin matkaan. Olo oli huojentunut siitä, että pääsimme vihdoin liikkeelle, mutta hieman ahdistunut siitä, että oliko tämä nyt maailman suurin erehdys.

Mies ajoi tovin soittaen samalla puhelua ja pysähdyimme eräälle huoltoasemalle. Automme viereen ajoi hetken päästä toinen auto, joka oli punainen, ikivanha koppero, jonka kylken oli maalattu numero, ja ralliraidat. NO-LO. Ajattelin mielessäni, että onko tämä nyt joku vitsi. Mies ilmoitti meille, että tässä on uusi auto ja kuski, joka vie meidät perille Mersingiin. Siinä vaiheessa ei auttanut muu kuin siirtää tavarat toiseen autoon ja hypätä kyytiin. Maksoimme sovitusti alkuperäiselle kuskillemme euroissa mitattuna vähän vajaat 20€ per naama (80 ringgittiä), minkä kyllä "tiesimme" olevan kallis taksa malesialaisittain (olkoonkin, että matka oli yli 130 km, ja siinä kestää noin kaksi tuntia), mutta olihan kyseessä "taksikyyti" ja "hätätilanne", koska meillä oli kiire ehtiä lauttaan. Ja oliko meillä enää muita vaihtoehtoja siinä vaiheessa? No eipä ollut. 

Hommasta tuli kertaheitolla paljon jännittävämpää. Uusi kuskimme oli vanha malesialaispapparainen, joka ei puhunut meille sanaakaan. Auto oli vanha kuin taivas. Mies vaikutti kaiken lisäksi väsyneeltä. Vanhalla koppura-autolla hurjastelu palmumetsien keskellä silmät luppasevalla kuskilla ei ole elämäni hienoimpia kokemuksia. Pelkäsin oikeasti henkeni edestä. Otin miehestä varalta kuvan, jotta minulla olisi todistusaineistoa, mikäli meidät vietäisiinkin orjiksi ananasfarmille, tai jotain muuta mukavaa. :D Kyseessä oli maailman ahdistavimmat kaksi tuntia elämästäni, taistelua aikaa vastaan yhdistettynä kuolemanpelkoon. En suosittele kenellekkään. Kaikkea kamalaa kävi kyllä mielessä. Välillä pari apinaa juoksi tien yli. Tienvarsikylteissä varoitettiin porojen sijaan elefanteista. Pääsimme kuitenkin elävänä, "turvallisesti" Mersingin lauttarantaan n. kaksikymmentä yli neljä.

Luksusautomme ja yksityiskuskimme, rahalla saa! ;)
Lauttarantaan päästyämme kuskimme hurautti pois autollaan, ja menimme lauttalippumyyjän juttusille. Tämä papparainen kertoi meille ystävällisesti, että seuraava lautta Tiomanille lähtee yhdeksältä seuraavana aamuna. Ukkeli naureskeli meille hyväntahtoisesti, kun kyselimme epäuskoisena, että emmekö todella pääse Tiomanille enää tänään. Lauttoja kulkee Tiomanille low seasonilla (Malesiassa oli tuolloin sadekausi) vain kerran päivässä, aamuisin. En voi sanoin kuvailla miltä nuo sanat kuulostivat meidän korvissa. 

Mies neuvoi meitä tulemaan lautalle hyvissä ajoin seuraavana aamuna, ja suositteli meille jotakin edullista hotellia Mersingistä. Lähdimme laahustamaan kohti Mersingin keskustaa hillittömässä helteessä liian painava laukku olkaa hiertäen ja verensokerit alhaalla. En tiedä mitään masentavampaa paikkaa, kuin Mersing. Päätimme käydä ensin syömässä, ja valitsimme onneksi oikein niistä kolmesta vaihtoehdosta, jotka kaupungissa olivat auki. Ikivanhan ja luisevan papparaisen valmistama tuore roti-leipä ja malesialainen ruoka piristivät hetkeksi mieltä. Sitten alkoi hirveä ja turhauttava hotellinetsintärumba. Kyselimme hintaa useasta paikasta. Ainoat kriteerimme olivat, että paikassa on Wi-Fi, ja että huone ei maksa paljoa.

Lopulta kriteerit täyttävä paikka löytyi, ja maksoimme yöstä rupuhostellissa kolmisen euroa per nokka. Huoneemme näytti ensivilkaisulla tältä:

Holy Wi-Fi
Kun olimme maksaneet huoneen, aloin tutkia paikkaa vähän tarkemmin... Toisella vilkaisulla paikka näytti tältä:
Suihkutilat: kylmää vettä niskaan.
...Ilmeisesti olen ollut niin fiksu, etten ottanut vessasta kuvaa, sillä en edes halua muistaa, miltä se näytti. Huoneemme seinällä oli ilmanraikastin, joka suihkautti kerran tunnissa kukkaistuoksua huoneeseemme. Muuten koko rakennus haisi homeelle, rasvalle ja hielle, nukkaantuneet petivaatteet mukaanlukien. Huone alkoi vaikuttaa viimeistäänkin asumiskelvottomalta, kun huomasin sänkyni vieressä seinällä kaksi suurikokoista lukkia... Inhoan hämähäkkejä yli kaiken. Se oli sitten se viimeinen niitti. Sain koko Aasian reissun ensimmäisen breakdownin :D Päätin mennä ulos hengittelemään hetkeksi. Kävin vähän kiertelemässä kaupunkia, että saisin mun hermot kasattua. 

Hitchcockin linnut?

Keskustassa oli ainoastaan kaksi katua. Noiden rakennusten takana oli ruskea likaoja, jonka varrella oli yksi ravintola.
Palatessani takaisin "hotellille" pyysin henkilökuntaa poistamaan huoneesta hämähäkit, ja respaneiti tulikin myrkkypullon kanssa suihkuttamaan hämähäkkejä hyönteissprayllä. That's it. Hämähäkit tippuivat seinältä varmaan johonkin lattialle, ja ne jäivät sitten sinne. Kiitos hyvästä asiakaspalvelusta. Sini oli mun sankari, ja suostui nukkumaan tuossa seinän puolella. Kiitos vielä siitä. Halusin viimeiseen asti vältellä huoneessa hengailua, joten pakotin kanssamatkustajani kanssani ulos kävelylle ja syömään illallista.

This is how we do in Malaysia...

Kävelimme Mersingin rantaan ja se tarjoili meille näinkin upeita maisemia... Koko ranta oli täynnä roskaa ja se sai karun mielikuvani kaupunkia kohtaan huononemaan entisestään. Oikeesti, onko olemassa masentavampaa paikkaa kuin Mersing? En usko, ennen kuin näen sen omin silmin. 

Sain kuin sainkin lopulta nukuttua meidän järkyttävässä hotellihuoneesa, käytin vain peittonani omaa pyyhettä sen haisuliviltin sijaan. Sini korvasi pyyhkeellään puolestaan oman haisulityynynsä. 

Vaikka tuo päivä on yksi elämäni hirveimpiä, niin hyvä, että se tuli koettua. En voi sanoin kuvailla, miltä tuntui päästä tuosta kamalasta kaupungista seuraavana aamuna pois, varsinkaan kun edessä häämötti upea Tiomanin paratiisisaari <3

Ja ottakaa muut matkailijat opiksi tästä. Don't try this outside your home. Älkää antako kenenkään huijata, ellei muita vaihtoehtoja ole. :D Meillähän ei ollut. :D


keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Tapahtui Singaporessa, osa 2: Botanic Gardens, Orchard road & Sentosa

13.12.2014, Day 2

Nukuimme toisena päivänä aika myöhään, eikä rannalle ollut asiaa vieläkään, sillä kyseiselle päivälle oli luvattu sadetta ja taivaalla näkyi pilviä. Suuntasimme metrolla Botanic Gardensiin, ja vaikka eräällä nimeltä mainitsemattomalla mieshenkilöllä tuntui olevan suuria ennakkoluuloja puutarhaa kohtaan, niin minä ainakin olin ihan superonnellinen, varsinkin, kun näini siellä jotain, mitä en oikeasti tiennyt olevan olemassa. Luulin oikeasti, että mustat joutsenet ovat vain satuolentoja! (Kiitos Joutsenprinsessoille, -lammille ja Blackswaneille) :-o No, puistossa niitä otuksia tallusteli ihan ihkaelävänä. Voiko ihminen olla enemmän onnessaan.

Kuvan satuolento vaani piknikillä olevan miehen eväsrasiaa.

Puistossa kävely oli hiostavaa hommaa, sillä ilma oli aivan käsittömättömän kuuma ja kostea; samanlainen, kuin mitä Bangkokissa oli lokakuussa, ennen kuin ilmat kuivenivat joulua kohti. Singaporessa kai on aina kostean trooppinen ilmasto ja siellä kannattaakin varautua sadekuuroihin ja hikoiluun ympäri vuoden. Ei muuten ollut koko reissun aikana yhtään ikävä saunaa. Kumma juttu...

Söpö Piknik!
Söpö puu!
Ei-niin-söpö jättilisko
Botanic Gardensista ulos löydettyämme päätimme olla nerokkaita, ja ottaa randomisti jonkun bussin, joka veisi meidät Singaporen kuuluisalle shoppailualueelle, Orchard Roadille. Jumalat olivat puolellamme, sillä ensimmäinen bussi sattui kulkemaan haluamaamme suuntaan. Bussikäytäntö oli hieman outo. En oikeastaan vielä tänäkään päivänä tiedä, miten se systeemi toimi, mutta paikalliset käyttivät ainakin jotain bussikortteja vasta bussista lähtiessään. Lipun pystyi maksamaan myös dollareilla bussiin tullessa, mutta kuskia ei paljon tuntunut kiinnostavan, paljonko rahaa me lipuista maksoimme. Kuskin edessä oli laatikko, jonne kolikoita tiputettiin, ja kuski tulosteli meille kolmelle liput parilla dollarilla, vaikka käsittääkseni yksittäislippu olisi maksanut vähän enemmän oikeasti. Vaihtorahaa ei myöskään heru, jos laittaa liian ison rahan boxiin. Taidettiin maksaa jokaisesta bussimatkastamme liian vähän rahaa, mutta aina me ne liput kuitenkin saatiin. :)



Orchard road oli täynnä hienoja ostoskeskuksia, mutta oikeastaan meistä ketään ei kiinnostanut shoppailla mitään Singaporesta ainakaan reissun alkuvaiheessa, ja eipä Singaporesta muutenkaan kannata ostaa kalliilla tavaraa, joka on Bangkokissa reippaasti halvempaa. Jos siis sattuu asumaan Bangkokissa :D Muuten kyllä. Olin odottanut kuuluistalta alueelta paljon enemmän, kuin mitä se lopulta oli, mutta se nyt on kuitenkin yksi niistä paikoista, missä on pakko käydä, jos on Singaporessa. En kyllä tiedä yhtään syytä, että miksi :D Kävimme hakemassa mäkkäristä caramelmacchiatot ja kävelimme pienessä tihkusateessa katua varmaan kaksi-kolme kilometriä, ennenkuin menimme metrolla takaisin hostellille miettimään illan sotasuunnitelmaa. Päivän kävelysaldo oli muuten aika hyvä.

Maijoitusmuotomme oli siis reppureissaajille suunnattu mixed dorm, eli huone, jossa majoittui reilu kymmenen henkilöä meidän lisäksi. Singaporen hintataso on aasialaisittain korkea, joten tuontyyppinen majoitusmuoto on seillä edullisin vaihtoehto (12€/yö, joka sisälsi aamupalankin), ja lisäksi dormeissa on se etu, että siellä voi tutustua helposti muihin reissaaajiin. Me päätimme lähteä illalla parin muun matkaajan kanssa Sentosan saarelle, jossa järjestettiin tuona iltana ZoukOut Dance Music Festival. Päätimme jättää itse konsertin välistä sen järjettömän kalliiden lippuhintojen takia, mutta mennä kuitenkin rannalle katselemaan yleistä menoa. Rannalla oli kiva hengailla palmujen, valojen ja musiikin luodessa kivaa tunnelmaa, mutta ei siellä oikeastaan ollut hirveästi muita ihmisiä. Ei siis mitään suomalaista festarimeininkiä. Todellakaan.

Kun vihdoin yöllä pääsi kömpimään kuolemanväsyneenä sänkyynsä, ja sai ummistettua silmänsä, niin huoneessa alkoi tapahtua järkyttäviä asioita. Huoneeseen oli majoittunut poissaollessamme isokokoinen, intialaisen näköinen mieshenkilö, joka KUORSASI lujempaa, kuin kukaan ikinä voi kuorsta, ja sitäkin lujempaa. Siis aivan järkyttävän laiton määrä desibelejä, enkä edes liioittele. Olin ihan järjettömän väsynyt, mutta en saanut nukuttua yöllä varmaan kahta tuntia kauempaa. Ei auttanut ollenkaan, vaikka miestä välillä kävi joku tökkimässä. Mies ei myöskään reagoinut millään tavalla, kun heittelin miestä hellästi yläsängystäni muovisilla vesipullon korkeilla. 

Tilanne oli suoraan kuin jostain painajaisesta, ja olin aivan raivona tuolle kirotulle ihmisolennolle, joka tuli riistämään meiltä viattomilta ihmisiltä yöunet. Sinikin oli käynyt herättämässä miestä kerran, ja kertonut miehen kuorsaavan äänekkäästi, johon mies oli vaan vastannut, "I know, sorry" ja jatkanut kuorsaamista. Kuinka itsekäs ihminen voi olla? Jos tietää, että kuorsaa kovempaa kuin mitä laki sallii, niin kannataako sitten majoittua huoneeseen, jossa nukkuu (haluaisi nukkua) lisäksi yli kymmenen muuta?! Kirjoitin kuorsaajamiehelle ystävällisessä hengessä kirjallista asiakaspalautetta, sillä jäbä oli jo ehtinyt häipyä ennen meidän heräämistämme. Viestin yksi pääsisällöistä oli: PLEASE AVOID SLEEPING IN DORMS.

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Tapahtui Singaporessa, osa 1: China Town, Marina Bay & Gardens by the Bay

Aina asiat eivät mene suunnitellusti. Näin kävi myös sinä kauniina päivänä, kun vihdoin päätimme varata lentoliput Singaporeen. Inhoan lentojen ja hotellien varausta yli kaiken, koska päivien, hintojen ja vaihtoehtojen vertailu on uuvuttavaa, turhauttavaa, ja välttämätön paha, mikäli halajaa omatoimimatkalle. No, Singaporeen oli päästävä, joten tehtävänjako oli kutakuinkin seuraava: Minä ja Sini varataan hotelli ja lennot Singaporeen, ja Joonas on vastuussa Malesian majoituksesta. Lentoja varatessamme löysimme lopulta hyvät lennot ja kaikkia miellyttävät lentoajat, kunnes lennot maksettuamme huomasimme, että olimme vahingossa varanneet lennot kello kuudeksi aamulla. HUUPS... Suunnitelmana oli ollut siis lähteä puolenpäivän hujakoilla. Ilmeisesti alkuperäinen klikkailumme oli muuttunut automaattisesti aikaisempaan lentoon vaihtaessamme nettisivun ylälaidasta valuutan bahteista euroiksi. Matkamme oli siis lähtökohdiltaan tuhoon tuomittu :D

12.12.2014, Day 1

"Herätys" oli kolmen maissa aamuyöllä, joten voi sitä silmäpussien, jupinan ja väsymyksen määrää. :D Parin tunnin yöunien siivittämänä Asia Airlines kiidätti meidät kuuman kosteaan Singaporeen reilusti ennen puoltapäivää. En saanut lennollakaan nukuttua, joten olin oikeastaan lähes koko päivän silmät ristissä ja superväsynyt. Hostellimme sijaitsi Little Indian kupeessa, ja sinne pääsi suhteellisen näppärästi metrolla ja kartan kanssa suunnistamalla. Liikkuminen Singaporessa on muutenkin yllättävän helppoa ja vaivatonta, ainakin jos vertaa Bangkokiin. (Liikkumisen lisäksi myös kaikki muukin on yllättävän helppoa ja vaivatonta, jos Bangkokiin vertaa.)

Näkymä Travellers Inn -hostellin parvekkeelta
Suihkun ja pienen välikuoleman jälkeen saimme kun saimmekin itsemme raahattua ylös hostellimme sängynpohjalta. (Alkuperäissuunnitelmana olisi ollut nukkuminen jollain Sentosan rannoista, mutta pilvinen sää päätti asian puolestamme.) Illan ohjelmassa oli luvassa mm. Chinatown, joten hakeuduimme läheiseen City Square Mall -ostoskeskukseen, jossa hetken joulukrääsän seassa haahuiltuamme suuntasimme ostoskeskuksen yhteydessä sijaitsevaan metroon, joka vei meidät suoraan Singaporen kiinalaiseen kaupunginosaan. Olin pettynyt. Jostain syystä suurin osa putiikeista ja kojuista oli suljettu, ja olettamani ihmisvilinän sijaan kadut olivat suorastaan autiot. Toki Chinatown näytti ihan kivalle lyhtyineen ja krääsäkojuineen, mutta Bangkokin Chinatownin jälkeen tämä ei oikein tuntunut erityiseltä. (En pidä kylläkään Bangkokin Chinatowniakaan kovin erityisenä paikkana.) Koitimme udella jälkeenpäin todella ystävälliseltä hostellimme omistajalta syytä Chinatownin ihmiskatoon, mutta hänkään ei osannut vastata, miksi juuri meille sattui tuollanen autio päivä.


Olin lukenut jostain, että Singaporessa kannattaa suosia edullisia Food Courteja, joten suuntasimme kartan ohjeistamana Chinatownissa sijaitsevaan Maxwell Food Centreen. Se oli suuri halli, jossa on useita eri kojuja, joista voi valita mieleistänsä ruokaa, ja syödä valitsemansa ruuan hallin keskellä olevissa pöydissä. Jostain syystä myös Food Centressä oli suurin osa kojuista suljettu. Valittavana oli silti edelleen kymmeniä eri kojuja ja hirveä valinnan vaikeushan siinä meinasi iskeä, varsinkin kun väsytti niin hulluna, etteivät aivot meinanneet toimia. Päädyin kuitenkin syömään yhden elämäni parhaista nuudeliannoksistani so far. Mun päässä jomotti edellisyön unettomuus ja olo oli muutenkin trooppisesta ilmasta ällöttävän nihkeä, joten päädyin harvinaislaatuiseen ratkaisuun: ruokajuomaksi olut. Koska Joonas sai valita, niin iso sellainen. En koskaan juo olutta, koska en pidä sen karvaan happamasta mausta. En nyt halua alkaa alkoholin suurlähettilääksi tässä blogissani, mutta mainittakoon kuitenkin, että olo koheni (monta) astetta paremmaksi. :) Suosittelen. No enkä :D Paitsi jos on pakko.


Koska kello ei ollut vielä juuri mitään, niin päätimme vielä samalle illalle ehtiä kävellen Marina Bayn alueelle katsomaan kuuluisaa suihkulähdeshowta. Matkaa sinne oli hieman enemmän kuin miltä se kartalla näytti, mutta ehdimme nippanappa saamaan hyvät paikat, ennen kuin show alkoi. Aika meni lopulta tiukille myös matkalla olevien näkymien takia, koska nuo Singaporen pilvenpiirtäjämaisemat ovat vain jotain aika amazing. Niistä oli pakottava tarve räpsiä huonolaatuisia kuvia, vaikka mun pokkarikamera ei jostain syystä oikein kykene ikuistamaan mitään yövalaistuksella ilman, että kuvista tulee rakeisia ja sumeita. Tai ehkä en vain osaa.

Marina Bay

Marina Bay näytti upealta yövalaistuksessa. Harmi, että mun kameralla ei saanut kovin tarkkoja kuvia. :( Singaporessa pilvenpiirtäjät on keskitetty tuollain tietyille alueille, ja ne muodostaa aika kivan näköisen maiseman. Vaikka Bangkokissakin on pilvenpiirtäjiä, niin siellä ne on siroteltu sinne tänne, ja niistä jää puuttumaan semmoinen vau-effekti.


Vaikka oltiin jo kävelystä ja matkustamisesta ja unettomasta yöstä uuvuksissa, niin en malttanut jättää välistä Gardens by the Baytä. Sinne pääseminen tuotti hieman päänvaivaa. Haahuilimme ympäri upeaa Marina Bay Sands -hotellia tovin jos toisenkin, kunnes vihdoin eräs siivoaja vinkkasi meille, että meidän pitää ottaa hotellin läpi kulkevalle sillalle vievä hissi hotellin ulkopuolelta. Sini ja Joonas olisivat olleet valmiita luovuttamaan jo ajat sitten, mutta koska mulla oli paikasta paha pakkomielle, niin se oli toteutettava, ja herranjestas. Kyllä kannatti marista ja inistä, että haluan tuon paikan nähdä. Tuo on yksi siisteimmistä paikoista ikinä. 


Gardens by the Bay on niin surrealistinen paikka, ettei varmasti Liisa Ihmemaassakaan ei ole vastaavaa nähnyt :D Oisin voinut tuijotella noita mystisiä puita vaikka kuinka, mutta väsy painoi silmiä ja jalkoja. Mun kameran akkukin loppui juuri sopivasti, etten saanut paikasta kuin yhden onnistuneen kuvan, josta siitäkään ei välity tarpeeksi paikan upeus. Ihan mahtavaa on myös se, että monet näistä upeista kohteista ovat Singaporessa ilmaisia. Otimme taksin takaisin hotellillemme, koska metrot lakkasivat kulkemasta puolen yön maissa, ja onneksemme taksit olivat suhteellisen edullisia Singaporen muuhun hintatasoon verrattuna. Saimme yllättävän paljon aikaiseksi ensimmäisen päivän aikana. Hyvä me ! 

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Yllätys!

HEI!

Nyt on aika repäistä ja kirjoittaa tänne blogiin vielä pari postausta, ennen kuin suostun hiljenemään taas hetkellisesti, ehkäpä for good. Sain kuulla Suomeen palattuani vähän kommenttia, että "sun blogi jäi vähän kesken" ja muita kysymyksiä blogista, kuten jatkuuko kirjoittelu yhä Suomessa. No hei, Talvipakolaisena Thaimaassa -otsikolla ei oikein voi kirjoitella enää mun jännittävääkin jännemmästä opinnäytetyöprosessista, työnhakuprosessista tai muustakaan mikä sijoittuu tänne kylmään pohjoiseen. Ja miksi kukaan lukisi jotain semmoista, mikä ei itseänikään kiinnosta? :) (Eiku joo siis on mulla tosi kiinnostava oppari, se on edennyt huimaa 1,5 sivua/6kk -vauhdilla. Kyllä se siitä...)

Haluan kuitenkin vielä kirjoittaa tämän Aasiapäiväkirjani jotenkin loppuun, jotta saisin tallennettua muistot itselleni (ja vältelläkseni opinnäytetyöprosessiani) ja saadakseni itselleni tunteen, että jotain on saatu vihdoin valmiiksi. (Opinnäytetyö, wait for it... Haha.) Kirjoittelen blogiin vielä ainakin meidän Singaporen reissusta, Malesian matkasta ja viimeisten viikkojen tapahtumista, kuten pikavisiitistä Ko Sametille. Stay tuned.

Kuva ei liity tekstiin, mutta... Shabushi. I miss you.
Paluu Suomeen muuten sujui suhteellisen ongelmitta. Passia esittäessäni Suvarnabhumin lentokentällä ilmeni hieman probleemia, kun passiini oli Singaporessa vahingossa leimattu 30 päivän maassaolo-oikeus -leima oikean 90 päivän leiman sijaan, ja olin siis leiman mukaan ollut Thaimaassa laittomasti kaksi kuukautta. No, onneksi asia selvisi edukseni, enkä joutunut maksamaan 1000 euron sakkoja, ja pääsin kuin pääsinkin tullitarkastuksista läpi. Seuraavaksi hämmennystä aiheutti käsimatkatavaroissani piileskellyt riisinkeitin. Virkailijat skannasivat laukkuni kolme kertaa läpivalaisun läpi ja penkoivat laukkuni kumihanskat kädessä. Noo, onhan riisinkeitintä käsimatkatavaroissa kuljettava henkilö vähintäänkin epäilyttävä. Tuskailin lähinnä sitä, että kuinka onnistun saamaan laukkuni uudelleen kiinni, se oli sen verran tiiviisti pakattu. 

Täällä Suomessa mulla meni about 2,5 viikkoa tottua kylmyyteen. Myös sisälämpötila, +22 astetta, aiheutti vilunväristyksiä, ja hengailin villasukat, neulepaita ja viltti päällä, ja siltikin paleli. Meillä kun Thaimaassa oli sisällä aina vähintään se +31 astetta, korkeimmillaan +34, eikä ilmastointi enää ensimmäisen jättisähkölaskun jälkeen paljoa laulanut. Ilmatilan muutos tuntuu paitsi upean raikkaana ja puhtaana hengitysilmana (<3), niin myös nenän tukkoisuutena, kurkkukipuna, kuivana ihona, rusketuksen haalenemisena ja niin edelleen. No, ei auta valittaa, onneksi kuitenkin suurin osa talvesta on jo takana päin :)